Kokemuksia

Kätilön kokemus: En pystynyt jatkamaan työssäni

Työskentelin raskaana olevien osastolla, jossa hoidettiin lähinnä erilaisia raskauden aikaisia ongelmia, mutta toisinaan myös myöhäisiä raskaudenkeskeytyksiä. Osastolla oli järjestely, että kätilön oman raskauden ajaksi hänet vapautetaan hoitamasta näitä myöhäisiä raskaudenkeskeytyksiä. Näissä tilanteissa raskaudenkeskeytykset hoidettiin työvuorojärjestelyin. Kaikissa muissa tapauksissa osaston kätilöt velvoitettiin suorittamaan raskaudenkeskeytyksiä oli oma vakaumus asiaan mikä hyvänsä.

Erään kerran minulle oli jaettu potilaaksi nainen, jolla oli lähes 23 raskausviikkoa täynnä. Koin erittäin vaikeaksi annostella keskeytyslääkkeet potilaan emättimeen, koska tunsin, että käytännössä olen päättämässä vauvan elämän. Näin kuitenkin tein ja vielä oman vuoroni aikana sikiö syntyi, kaikkien kauhuksi elävänä. Hän päästi ensihuutonsa ilmoille, heilutteli käsiään ja yritti vimmatusti tehdä hengitysliikkeitä. Pyysin apua lastenlääkäriltä, joka oli viereisessä huoneessa ja kysyin, mitä teemme. Hän totesi, että emme voi tehdä mitään, koska kyseessä on myöhäinen raskaudenkeskeytys. Samalla hän lisäsi, että on eettisesti todella arveluttavaa keskeyttää tällaisia myöhäisiä raskauksia, kun samanaikaisesti raskausviikoiltaan saman ikäisiä sikiöitä elvytetään ja jää henkiinkin ennenaikaisissa synnytyksissä.

Odotimme sitten, että vauvan elonmerkit hiipuisivat ja niin tapahtuikin noin kymmenen minuutin kuluttua. Perhe oli todella järkyttynyt ja niin olin minäkin. Kävin työpaikkapsykologin kanssa juttelemassa kaksi kertaa ja hän totesi, että minulla on posttraumaattinen stressireaktio. Hän totesi, että koska oman vakaumukseni ja eettisen näkemykseni mukaan abortit ovat surmaamista, on erittäin vaarallista pakottaa minut työntekijänä sellaisiin työtehtäviin. Työntekijän henkinen terveys vaarantuu, jos joutuu toimimaan syvää vakaumustaan vastaan.

Tämän tapauksen jälkeen en ole enää pystynyt toimimaan kätilön työssä, sillä en aio enää koskaan osallistua keskeytyksiin. Olen nykyään vaihtanut alaa.

Omantunnon vapaus olisi todella tärkeä saada Suomeen, niin kuin se lähes kaikissa muissa Euroopan maissa. Onhan meillä armeijankin asemesta valittavana siviilipalvelus vakaumuksellisista tai eettisistä syistä ja kuitenkin armeijakävijöitä edelleen riittää.

Itse olen myös myöhäisten raskaudenkeskeytysten viikkorajan alentamisen kannalla. Mielestäni 24. raskausviikon takaraja tulisi alentaa 20 raskausviikkoon. Kun lakia aikanaan laadittiin, ei 24-viikkoisia vielä pysynyt hengissä. Silloin keskusteltiin siitä, että keskeytyksiä ei tulisi koskaan saada tehdä, jos sikiö olisi kykenevä selviytymään kohdun ulkopuolella eli elinkykyinen. Keskosten hoito on kuitenkin kehittynyt huimasti eteenpäin viimeisten 40 vuoden aikana ja nykyään alle 24-viikkoisena syntyneitä jää henkiin. On siis aika tarkistuttaa ja päivittää laki myös tältä osin vastaamaan tämän päivän elämää ja tekniikkaa.

Kätilö Pirkanmaalta

Kätilön tarina: Omantunnonvapautta tarvitaan

Nykyään alueellani alle 9 raskausviikon keskeytykset pyritään hoitamaan kotona lääkkeiden avulla tehtävänä keskeytyksenä. 9-12. raskausviikon keskeytykset hoidetaan siten, että nainen saa gynekologian poliklinikalta suun kautta Mifepristoni lääkettä ja tulee yhden tai kahden päivän kuluttua keskussairaalan osastolle saamaan Misoprostoli tabletit emättimen pohjukkaan. Usein vuoto alkaa kolmen tunnin kuluttua ja ellei ala, lääkitystä uusitaan kunnes raskaudenkeskeytys alkaa, jolloin asiakas kotiutetaan. Kun raskaus on kestänyt yli 12 viikkoa, keskeytykseen tarvitaan Valviran lupa. Keskeytys toteutetaan antamalla Misoprostoli tabletteja emättimeen sairaalassa, kunnes sikiö ja istukka syntyvät. Käytännössä nainen käy läpi pienimuotoisen synnytyksen kipuineen, vaikka toki kipuja lievitetään tarpeen mukaan.

Valmistuin kätilöksi 80-luvulla ja olen siten hoitanut keskeytysasiakkaita toistakymmentä vuotta. Vakaumuksellisena kristittynä olen koettanut hoitaa heitä hyvin hellästi. En ole pitänyt asianani arvostella heidän päätöstään. Siitä huolimatta oli tilanteita, joissa oli hyvin vaikea olla mukana. Ennen kuin uusia tabletteja voidaan antaa keskeytyksen aikana, on välttämätöntä tehdä sisätutkimus emättimen kautta ja varmistaa, missä ollaan menossa. En ole näissä tilanteissa mahtanut mitään sille, että kun tunnen sikiön jalat tai kädet emättimessä, vedän ikään kuin refleksinä käteni nopeasti pois. Pienen sikiön tunteminen tällaisissa tilanteissa on nimittäin aivan eri asia, kuin kohdunsuun ja sikiön tarjoutuvan osan tutkiminen synnytyksen yhteydessä. Tablettien jälkeen odotellaan sikiön syntymistä ja ellei sikiö rupea syntymään, asiakasta pyydetään nousemaan eräänlaisen alusastian päälle ja ponnistamaan hieman. Tällöin sikiö joko putoaa astiaan tai jää roikkumaan napanuoran varaan. Sitten hoitaja katkaisee napanuoran ja ottaa pienen sikiön kaarimaljaan ja jäädään odottamaan istukan syntymistä.

Kun katson pieniä sikiöitä, näen ihmisen. Yli 12-viikkoisesta näkee jo sukupuolenkin. Jos raskausviikkoja on lähemmäs 20, saattaa napanuora sykkiä hetken tai sikiö liikauttaa raajojaan kaarimaljassa ennen kuolemistaan. Sitten sikiö paketoidaan ja laitetaan eloperäisten jätteiden joukkoon roskiin.

Pitkään hoidin työni, koska ajattelin, ettei aina ole vaihtoehtoja, että joku muu sen kuitenkin tekisi ja että raskaudenkeskeytykset eivät kenellekään ole helppoja tai mieluisia.  Maaliskuusta 2011 lähtien olen ollut töissä pelkästään synnytyspuolella, ja minusta alkoi tuntua että en enää pysty hoitamaan keskeytyksiä vaikka toki tiedän, että myöhempien viikkojen keskeytykset vaativat kätilön ammattitaitoa. Kun vertasin omaa syyllisyyttäni abortin teettäjien syyllisyyteen, koin olevani monin verroin syyllisempi, koska olin ollut mukana toimenpiteissä vakaumuksestani huolimatta. Käsittelin aborttien tekemiseen liittyviä tunteita abortin läpikäyneille tarkoitetussa viikonlopussa ja sen jälkeen päätin keskustella asiasta työpaikallani. Olin jopa valmis uhraamaan virkani, jos joutuisin vielä osallistumaan keskeytyksiin. Puhuin asiasta esimiehelleni ja hän kunnioitti vakaumustani, toisin kuin edellinen esimieheni, jonka kanssa asiasta ei voinut edes keskustella. Nyt tilanne on kiinni työparistani suostuuko hän vaihtamaan tehtävää kanssani tarvittaessa. Kenellekään keskeytyksen hoito ei ole mieluisaa, mutta suurin osa kätilöistä kuitenkin on valmis niihin osallistumaan, ellei syvä vakaumus heitä estä.

Toivoisin enemmän kampanjoita ehkäisystä, vastuusta ja elämän arvostuksesta. Lisäksi toivoisin asenteiden muuttuvan adoptioiden suhteen Suomessa. Suomalaisia adoptiota on alle 200 vuodessa, kun raskaudenkeskeytyksiä on yli 10 000.

Pidän synnytysten hoitoa ihanana ja vastuullisena työnä. Uusi elämä on aina ihme, josta en koskaan kyllästy iloitsemaan. Olen työssäni hoitanut myös muita gynekologisia potilaita, mukaan lukien saattohoitovaiheessa olevia. Kuoleman kohtaaminen ei minulle ole sinänsä liian vaikea asia, silloin kun se luonnostaan tulee. Kätilönä koen olevani taistelemassa kuitenkin enemmän elämän puolesta, enkä halua olla tuottamassa kuolemaa.

Jos Suomessa olisi erityisiä keskeytysklinikoita, joissa keskeytykset hoidettaisiin, hoitajat tietäisivät sinne hakeutuessaan niitä hoitavansa. Meillä keskeytykset ovat julkisessa terveydenhuollossa hajautettu moneen eri paikkaan ja siksi olisi erittäin tärkeää saada oikeus kieltäytyä tehtävistä, jotka kokee vakaumuksensa vastaisina. Myös gynekologiksi tulisi pystyä opiskelemaan, vaikka ei osallistuisi raskaudenkeskeytysten suorittamiseen opiskeluaikana.

Minulla on enää muutama työvuosi jäljellä, mutta toivoisin, että tulevilla kätilöillä olisi mahdollisuus opiskella ja tehdä kätilön töitä, vaikka he eivät vakaumuksensa perusteella voisi osallistua raskaudenkeskeytyksiin.

Kätilö Itä-Suomesta

 

Tapausselostus omantunnon vuoksi raskauden keskeytyksistä kieltäytyneiden kätilöiden tilanteesta suomalaisessa keskussairaalassa

Taustaa ja historiaa

Olen toiminut kätilönä noin viidentoista vuoden ajan keskussairaalassamme synnytyssalissa, synntysvuodeosastolla, äitiyspoliklinikalla ja imetyspoliklinikalla. Keskussairaalassamme on perinteisesti hoidettu raskauden keskeytyspotilaat gynekologisella poliklinikalla ja gynekologisella osastolla. Näissä toimipisteissä hoitohenkilökunta on ollut kätilöitä ja sairaanhoitajia. Aina on ollut hoitajia, jotka eivät ole halunneet omantunnon syistä osallistua keskeytysten hoitoon. Usein asia on hoidettu niin, että tällaiset kätilöt ovat toimineet synnytysosastoilla ja äitiyspoliklinikalla. Ainakaan viimeisen viidentoista vuoden aikana en muista mitään erityisempiä ongelmia näiden työjärjestelyjen suhteen.

Viime vuosien säästöohjemat ja lyhentyneet sairaalahoitoajat toimenpiteiden jälkeen ovat tuoneet muutoksia osastojärjestelyihin. Gynekologisesta osastosta tehtiin viikko-osasto, joka oli kiinni viikonloput. Raskaudenkeskeytykset pyrittiin ajoittamaan niin, ettei näitä potilaita jäisi sairaalaan viikonlopuksi. Toisinaan kuitenkin oli tilanteita, joissa keskeytyslupa saatiin vasta loppuviikosta ja keskeytyksen hoito oli aloitettava viikonloppuna, tai keskeytysprosessia ei saatu päätökseen arkiviikolla. Tällöin sovittiin, että potilaat hoidetaan synnytyssalissa. Tällaisia tilanteita tuli harvakseltaan. Järjestely oli eettisesti ikävä potilaan kannalta, koska ympärillä oli synnyttäviä äitejä ja vauvoja. Lisäksi synnytyssalissa oli töissä useampia kätilöitä, jotka kokivat tilanteen vaikeaksi omantunnon syistä. Itse lukeuduin näihin kätilöihin. Järjestely oli kuitenkin vain lyhytaikainen ja gynekologinen osasto yhdistyi kirurgisen osaston kanssa, jolloin keskeytykset hoidettiin siellä myös viikonloppuisin. Lääkkeelliset keskeytykset aloitettiin gynekologisella poliklinikalla.

Viimeisimmässä säästöohjelmassa myös tämä kirurgis-gynekologinen osasto muutettiin viikkoosastoksi ja viikonlopuksi jääneet potilaat siirrettiin eri osastoille erikoisalan mukaan. Keskeytykset sovittiin taas hoidettavaksi synnytysosastolla. Muutamilla kätilöillä oli jälleen hankala tilanne, koska he eivät olisi halunneet hoitaa vakaumuksensa vuoksi keskeytyspotilaita. Osa ei halunnut ottaa asiaa suoraan puheeksi. Kaksi kätilöä oli kuitenkin sopinut töihin tullessaan työnantajan kanssa, ettei heidän tarvitse hoitaa keskeytyksiä. Itse työskentelen lapsivuodeosastolla, eikä siellä ainakaan vielä hoideta keskeytyksiä. Keskeytyspotilaita tuli synnytyssaliin harvoin, ei läheskään joka viikonloppu. Osa synnytyssalin kätilöistä piti epäikeudenmukaisena tilannetta, jossa muutama kätilö kieltäytyi omantunnon syistä keskeytysten hoitamisesta. He valittivat asiasta osastonhoitajalle. Keskeytysten hoitaminen aiheuttaa ristiriitaisia tunteita kaikille kätilöille. Osastonhoitaja päätti, että tasapuolisuuden nimissä kaikkien oli osallistuttava jatkossa myös keskeytyspotilaiden hoitoon synnytyssalissa. Keskeytyksistä kieltäytyneet kätilöt kertovat seuraavassa itse kokemuksensa tilanteesta.

Kaksi vuotta synnytyssalissa vakinaisessa toimessa työskennelleen kätilön kertomus

Olen valmistunut kätilöksi joulukuussa 1999 kätilöopistolta Helsingistä. Valmistumisen jälkeen olen työskennellyt ensin viitisen vuotta sairaanhoitajana HUS.issa eri erikoisaloilla, ja sen jälkeen kätilönä lapsivuode- ja synnytysosastolla pääkaupunkiseudulla vajaan kahdeksan vuoden ajan. Työelämäni tähän asti on sujunut varsin normaalisti ja mukavasti.

Elokuussa 2012 päätin palata takaisin synnyinseudulleni. Ensin tietysti olin saanut vakituisen työpaikan keskussairaalasta kätilön työtehtäviin. Työpaikkani on varahenkilöstössä ja työalueenani on naistentautien -ja synnytysten vastuualue. Työhaastattelussa toin esille etten vakaumukseni takia voi hoitaa raskaudenkeskeytyksiä. Työhönottaja ei pitänyt tätä asiaa ongelmana. Hän sanoi, että raskaudenkeskeytykset hoidetaan naistentautien osastolla, ja hänen mukaansa oli mahdollista, ettei minua laiteta kyseiselle osastolle töihin. Mikäli kuitenkin välillä työskentelisin naistentautien osastolla, ei sielläkään tarvitsisi vastoin omaatuntoa osallistua raskauden keskeyttämiseen. Alkusijoituspaikkani oli synnytyssalissa, ja sain sen käsityksen ettei siellä hoideta raskaudenkeskeytyksiä.

Tällä sopimuksella lähdin luottavaisena synnyinseudulleni 17 vuoden tauon jälkeen. Työtekijöiden palkkaus keskussairaalassa tapahtuu työhönoton kautta, ja siellä työskentelevät työhönottajat eivät tässä vaiheessa tunteneet kovin hyvin kätilötyön toimintaa kyseisessä sairaalassa. Heti ensimmäisenä työpäivänä synnytyssalissa minulle selvisi, että synnytyssalissa hoidetaan välillä myös ns. ”geneettisiä keskeytyksiä” vaikkakin pääosin nämä hoidetaan naistentautien osastolla. Kerroin heti lähiesimiehelleni eli osastonhoitajalle, etten voi omantunnon syistä hoitaa raskaudenkeskeytyksiä. Esimies oli hyvin ymmärtäväinen, ja sanoi että asia tulee synnytyssalissa erittäin harvoin eteen, ja jos joskus tulee niin voin vapaasti kieltäytyä kyseisestä tehtävästä. Esimiehen neuvo oli, ettei asiasta kannata tehdä sen enempää numeroa, ja se ajatus tuntui minustakin hyvältä. Esimies kertoi, että työyhteisössä on muitakin joilla on sama vakaumus, eikä asian suhteen ole tullut mitään ongelmaa.

Muutaman viikon päästä kuitenkin sattui niin, että olin aamuvuorossa kahden muun kätilön kanssa. Synnytyssalissa ei ollut yhtään synnyttäjää tai potilasta. Minä olin ensimmäisenä vuorossa ottamaan mahdollisen synnyttäjän/ muun asiakkaan. Ensimmäinen tulija oli geneettinen keskeytys 20 raskausviikon tietämillä. Kerroin työkavereilleni vakaumuksestani, ja siitä mitä olin esimiehen kanssa asiasta sopinut. Toinen kollega reagoi asiaan erittäin vihamielisesti ja toinen taas erittäin ymmärtäväisesti, ja tarjoutui hoitamaan kyseisen tehtävän puolestani.

Kerroin tapahtuneesta esimiehelleni. Esimiehen kanssa päätimme, että otetaan asia esille seuraavassa osastokokouksessa. Osastokokouksessa oli paikalla arviolta puolet synnytyssalin kätilöistä. Siellä kerroin tilanteeni työkavereilleni, ja kerroin että mikäli he kokevat vakaumukseni ongelmaksi, olen valmis vaihtamaan työpistettä. Paikalla olevat kätilöt pääosin olivat sitä mieltä, että he haluavat pitää minut työkaverina, eivätkä kokeneet vakaumustani ongelmaksi. Esimies esitti että asia on nyt varmasti selvä, ja voin jatkaa normaalisti työn tekoa niinkuin ennenkin. Yksi paikalla olevista kätilöistä oli kuitenkin sitä mieltä, ettei asiaa noin vain voi päättää koska kaikki synnytyssalin kätilöt eivät olleet paikalla. Hänen mukaansa asiaan oli saatava jokaisen vastaus. Tämän johdosta esimies päätyi siihen, että teki tilaisuudesta tavanmukaisen osastokokousmuistion, ja siinä oli esillä tämä minun asia. Kaikkien mielipidettä kysyttiin siitä, voinko näillä ehdoilla työskennellä synnytyssalissa. Kukaan kollega ei sanonut tai tuonut esiin, että minun olisi lähdettävä. Päinvastoin sain runsaasti tukea.

Lähes vuoden ajan asia ei tullut lainkaan eteeni. Sain työskennellä kaikessa rauhassa, ja nautin synnytysten hoidosta. Jossain vaiheessa kuitenkin aloin kokea, että yhden kollegan kanssa yhteistyö ei suju, ja koin lievää kiusaamista. Kyseinen kollega juuri ehdotti aikaisemmin mainitsemassani osastokokousessa, että kaikkien kollegoiden mielipidettä on kuultava siitä, voinko vakaumukseni vuoksi työskennellä synnytyssalissa. Yhteistyö alkoi sujumaan kyseisen kollegan kanssa aina vain huonommin. Otin asian puheeksi kollegan kanssa, ja hän toi esille että kokee suurena vääryytenä, että saan kieltäytyä hoitamasta raskaudenkeskeytyksiä. Hän kertoi puhuneensa asiasta esimiehelle, ja vannotti ettei ole ainoa joka näin kokee. Yhtään keskeytyspotilasta ei ole ollut vuoden aikana minun vuorojeni aikana synnytyssalissa.

Päädyin kuitenkin siihen etten halua tällaista ristiriitaa työhöni, enkä ole mikään riitelijätyyppi. Kysyin Helsingistä sairaanhoitajan töitä ja sain paikan. Ilmoitin puhelimitse asiasta esimiehelle ja sanoin, että voisin kokeilla kyseistä tehtävää mikäli saisin virkavapaata vuoden. Sain virkavapaan. Esimies toi esille että on erittäin hyvä että lähden. Vakaumukseni takia onkin tullut suuri ongelma. Kollegat ovat kokeneet vääryytenä että olen saanut kieltäytyä keskeytyksien hoitamisesta. Esimies kertoi että häntä on syytetty niiden ihmisten suosimisesta, jotka eivät omantunnon syistä voi osallistua raskauden keskeyttämiseen. Esimies sanoi, ettei halua suosia ketään.

Halusin tässä vaiheessa vielä että ”eroamme ystävinä”, ja kysyin esimieheltä milloin hänelle sopisi, että lähden. Helsingin työ olisi alkanut mahdollisimman nopeasti, mutta halusin ettei liian nopea lähtö aiheuta ongelmaa nykyiseen työhöni. Esimies ehdotti, että kuuden viikon päästä olisi hyvä aika. Sovin siis uuden työn alkavaksi kuuden viikon päästä. Loppuaika synnytyssalissa oli erittäin raskasta ja ahdistavaa. Kun kerroin työkavereille, että muutan takaisin Helsinkiin, kaikki olivat aivan ymmällään. Ihmettelin että eikös se ole hyvä kun lähden, kun minun vakaumukseni takia on tullut niin suuri ongelma. Kaikki kollegat joiden kanssa asiasta keskustelin, vakuuttivat ettei vakaumukseni ole ongelma, ja ihmettelivät mistä moinen kohu on peräisin. Ihmettelin asiaa esimeihelle, ja hän sanoi että työkaverini ovat kaksinaamaisia. Esimies edelleen vakuutti, että asia on muuttunut erittäin vaikeaksi. Esimies myös alkoi vääntämään minulle rautalangasta, että vaikka sainkin vuoden virkavapaan, minä en voi koskaan palata kätilön töihin kyseiseen sairaalaan. Esimies sanoi, että asiaan on ottanut kantaa lakimies, ylihoitaja ja ylilääkäri. Töissä käynti alkoi olla niin ahdistavaa ja voimille käyvää, että minun oli pakko jäädä sairaslomalle. En yleensä kovin helposti jää sairaslomalle.

Ajattelin, että aloitan elämäni uudelleen pääkaupungissa, enkä asiaa sen enempää jää hautomaan. Kokemus tästä työpaikasta oli kuitenkin loppuvaihetta lukuunottamatta myönteinen. Päätin kuitenkin kertoa tarinani, koska samaan aikaan työyhteisössä toista kollegaani kohdeltiin erittäin kaltoin samasta syystä. Hänestä on pakko sanoa, että hän on erittäin motivoitunut ja kiinnostunut kätilön työstä. Hänellä on erityisosaamista luonnonmukaisista vaihtoehdoista synnytyksen hoidossa, ja hän on myös aktiivinen täysimetyksen edistäjä. Hän on myös tätä erityisosaamistaan tuonut aktiivisesti esille, ja jakanut tietoaan muille. Tässä vaiheessa tilanne on kuintenkin hänen kohdallaan niin, ettei hänen erityisosaamisellaan ole merkitystä. Vakaumuksen takia hänelläkään ei jatku työsuhde kätilönä.

Puolitoista vuotta kätilön sijaisuuksia tehneen kätilön kertomus

Valmistuin kätilön ammattiin keväällä 2012. Heti valmistuttuani sain työtä synnytyssalista. Kesälomasijaisuus jatkui vuoden virkavapaan sijaisuudella, jota kesti nyt lokakuun alkuun saakka. Töitä olen tehnyt neljällä kentällä varahenkilön ominaisuudessa: synnytyssalissa, äitiyspoliklinikalla, imetyspoliklinikalla ja lapsivuodeosastolla, jolla hoidetaan myös raskaana olevia odottajia.

Tullessani taloon ilmoitin vakaumuksestani raskaudenkeskeytysten suhteen sekä työhönotossa että lähiesimiehelleni, osastonhoitajalle. Asia oli ilmoituksella selvä ja jatkoin työtäni normaalisti.

Kesällä tuli tieto, että säästöohjelmien takia toinen osasto muuttuisi viikko-osastoksi ja näin ollen mahdolliset keskeytyspotilaat siirrettäisiin synnytyssaliin. Halusin vielä edelleen tarkistaa asian vakaumukseni osalta osastonhoitajalta, jolta sain sähköpostitse ohjeen vain ilmoittaa asiasta työtoverille, ja ongelmien tullen vain keskusteltaisiin asiasta. Huoleni poistui. Tilanne ei ollut muuttunut.

Olen ollut kehittämissuuntautunut työntekijä ja saanut kehitettyä monia asioita työyhteisössä ja hoitopoluissa ja tuotua synnytyksen hoidon kysymyksiä yhteiseen keskusteluun. Olen saanut hyvää palautetta sekä kollegoilta että asiakkailta eri yksiköissä toimiessani. Olen ollut joustava, joskus vaihtanut työyksikköä pyynnöstä vaikka kesken vuoron.

Työjakson ollessa päättymässä halusin tietää, löytyisikö työmahdollisuutta edelleen. Olimme juuri kesällä ostaneet kodin lähempää sairaalaa, jotta työssäkäyminen olisi vielä sujuvampaa. Kysellessäni työtä sain vain lupauksia, että asiaa ollaan selvittämässä, tilanteet muuttuvat ja minun täytyisi vain odottaa. Sitten huomasin, että muut sijaiset ympärilläni löysivätkin työtä ja sairaalan ulkopuolelta tuli kätilö työtehtäviin. Minulle sen sijaan ei tuntunut löytyvän töitä.

Kollegani, toimen saanut kätilö (myös vakaumuksellinen aborttiin liittyen) oli jäämässä virkavapaalle. Olin kuullut, että hän oli saanut epäasiallista palautetta vakaumuksestaan ja näin meninkin sitten osastonhoitajan puheille ja kysyin suoraan onko vakaumukseni se syy, miksi työtehtäväni eivät enää jatku. Kysyin myös, eikö tutkinnoilla/pätevyydellä ole mitään merkitystä paikkoja täytettäessä. Osastonhoitajani vastasi minulle suoraan: ”Niin, enhän minä voi valehdella, työn päättyminen johtuu vakaumuksestasi.”

Olin sanoinkuvaamattoman järkyttynyt uutisesta ja lähdin kysymään työtä toiselta osastonhoitajalta, jonka alaisuudessa olin työskennellyt lapsivuodeosastolla. Hän kertoi, että töitä mahdollisesti olisi, mutta voi olla, ettei hän saisi lupaa palkata minua työhön synnyttäneiden kanssa vakaumukseni takia. Teoreettinen velvollisuus kiertää eri osastoilla estäisi työtehtäväni joka osastolla.

Minulle tarkennettiin vielä asiaa osastonhoitajani taholta, että kätilöntyöhön liittyy kaikki tehtävät ja työhön tullessani minun on pitänyt olla tietoinen tästä asiasta. Minulle kerrottiin, että olen rekrytoinnin tekemä virhe (vaikka lähiesimieheni oli muutamia viikkoja aikaisemmin kirjallisesti ottanut kantaa asian – tämän jo unohtaen).

Vakaumukseni tulkittaisiin lain perusteella virkatehtävästä kieltäytymiseksi, eikä maailmankatsomukseni oikeuta kollegoitani joustamaan takiani. Toin esille asian, että meillä työskentelee myös kätilöitä, jotka eivät tee kolmivuorotyötä terveydellisten syiden takia (ja kuormittavat näin päivittäin kollegoiden työtä) vaikka sairaalatyö on lähtökohtaisesti kolmivuorotyötä. Lääkärintodistus terveydellisiin syihin olisi kuitenkin perusteltu. Vakaumuksestani en saisi lääkärintodistusta – vasta vauvan abortoinnin jälkeen saisin tarvittaessa sairaslomaa, jos tarvitsisin.

Olin myös yhteydessä kollegani kanssa klinikkaryhmämme ylilääkäriin, joka kuuli minua ja kertoi näkemyksenään lääkäriliiton kannan omantunnonkysymyksiin, että sitä tulisi kunnioittaa. Ylihoitajan viesti oli, etten voi jatkaa sairaalassamme kätilön työssä (ja että onneksi minulla on sairaanhoitajan pätevyys). Kerroin haluavani sitten työtodistuksen tehtäväkuvauksineen, arviointineen ja syineen miksi en voi jatkaa kätilönä. Halusin ylihoitajalta myös vastauksen siihen, mitä vastaan, jos tarvetta synnytyssalikätilölle on (tilanteet ovat tällä hetkellä muuttuvia, tulossa on sairaslomia, äitiyslomia jne). Minulle sanottiin, että sellaisessa tilanteessa työnantaja on arvioinut tarpeen ja tilanteen ja on valmis ottamaan riskin palkatessaan minut.

Jäin sairaslomalle työsopimukseni loppuun asti henkisen ahdistuksen ja fyysisten stressioireiden vuoksi. Työpaikalla kollegat olivat myös ahdistuneita tilanteestani, ovat itkeneet puolestani työssä ja tuntevat kohteluni epäinhimilliseksi, koska nyt perheemme molemmat vanhemmat jäävät ilman työtä.

En ole kertaakaan ollut yhteisesti kutsutusti kuultavana asian suhteen, esimieheni ei kyennyt itse ilmoittamaan minulle työn päättymisen syytä vaan jouduin ihmettelemään ja hoksaamaan asian itse. Olen kokenut kohtelun nöyryyttävänä, epäinhimillisenä ja kohtuuttomana. Keskeytykset synnytyssalissa ovat harvinaisia, eivät edes kuukausittain tapahtuvia tilanteita, joten aiheuttamani kuormitus on sinänsä harvinaista.

Työsuojelulaki estää työnantajaa asettamasta työntekijää liian suuren henkisen kuormituksen alle, vakaumuksellisena kätilönä elämän aktiivinen päättäminen on minulle liian kuormittavaa. EU:n päätöslauselma antaa hoitajalle omantunnonvapauden aborttiin ja eutanasiaan juuri tästä syystä – ihmiset, myös kätilöt, ajattelevat asiasta eri tavoin ja monikulttuurisessa ja moniarvoisessa ajassa vakaumuksen takia tapahtuva syrjintä ei mielestäni ole nykyaikaa.

Vakaumukseni takia minulta perheineni menee viimeinen toimeentulo, minulta työ, palkka ja kesäloman mahdollisuus. Työnantaja on kalliisti perehdyttänyt minua vaativaan kätilön työhön synnytysten hoitajana, työurani tulouttaminen päättyy 1,5 vuoden jälkeen, jolloin kätilökoulutus on osaltani tullut yhteiskunnallekin kalliiksi. Kehittämistyöni sairaalassa jäävät kesken, samoin niistä syntyneet säästöt ja inhimilliset hyödyt. Sekä oma, että kollegani sairausloma (yht. 5 vko), työterveyspsykologin vastaaotot ja muut aiheuttivat tarpeettomia kustannuksia.

Muutaman kollegan ärsyyntyminen ei mielestäni ylitä mahdollisuuttani ja oikeuttani tehdä työtä ja elättää perhettäni. Nyt lainsäädännön puutteen takia jään työttömäksi, eikä kätilön osaamistani voida hyödyntää.

Virallisesti työni loppumisen syy ei ole vakaumukseni vaan määräaikaisuuden perusteen loppuminen. Kirjallista kommenttia vakaumukseni aiheuttamasta töiden päättymisestä en usko tulevani saamaan. Esimieheni kommentti minulle ei ole kirjallinen, vain suullinen. Vakaumusasiaa oli kuitenkin selvitetty lakimiehiä myöden. Miksi näin, ellei se ollut työni päättymisen syy?

Toivonkin, että saisin ja saisimme pikaisen kannanoton tilanteeseeni ja lukuisten muiden kätilöiden tilanteeseen. Suomessa tulee olla laillinen raskaudenkeskeytys, eikä asiakkaan oikeus hoitoon voi viivästyä – tämä asia minulle on selvä. Asiakkaan hyvää hoitoa ei myöskään ole tulla keskeyttämään raskautta synnytyssaliin ja kuulemaan vauvojen ääniä ja näkemään raskaanaolevia synnyttäjiä. Hoitavalle kätilölle on myös kohtuuton kuormitus hoitaa yhtäaikaa synnytystä ja keskeytystä. Lain tulee sallia hoitajalle omantunnonvapaus abortissa.

Pitkään keskussairaalassa töissä olleen kätilön yhteenveto tilanteesta

Synnytyssalin osastonhoitajan yhtäkkinen tiukentunut linjanmuutos yllätti kaikki. Kätilö ei voi työskennellä synnytyssalissa, ellei suostu hoitamaan raskauden keskeytyksiä. Lisäksi säästöohjelman vuoksi henkilökunnnan liikkuvuutta päivttäin eri työpisteisiin on lisätty. Tämän vuoksi on mahdollista, että synnytysosastoilla töissä olevan kätilön on mentävä gynekologiskirurgiselle osastolle yksittäiseen työvuoroon töihin. Tähän mennessä asiasta on voinut neuvotella, eikä ole ollut pakko osallistua keskeytyspotilaiden hoitoon. Nyt ajatellaan, että kaikkien on tehtävä kaikkia töitä.

Hämmentyneenä uudesta tilanteesta halusin auttaa pulaan joutuneita kollegojani. Tein kirjelmän ylilääkärille, kaikille osastonhoitajille ja ylihoitajalle. Vetosin EU:n päätöslauselmaan 1763 vuodelta 2010, jonka mukaan terveydenhuollon henkilökunnalla on oikeus kieltäytyä raskaudenkeskeytyksistä ja eutanasiasta. Kerroin, että asia on esillä myös nykyisessä hallitusohjelmassa. Ehdotin, että raskauden keskeytysten hoito järjestetään niin, ettei kaikkien sairaalassa työskentelevien kätilöiden ole pakko osallistua niiden hoitamiseen. Työnantaja kysyi asiaa lakimieheltä ja totesi, että keskeytysten hoito kuuluu kätilön toimenkuvaan ja niistä kieltäytyminen lasketaan työstä kieltäytymiseksi.

Kävin yhdessä toisen kätilön kanssa ja yksin keskustelemassa kaikkien johtajiemme kanssa tilanteesta. Ylihoitaja päätti, että jatkossa kaikille uusille työnsä aloittaville kätilöille kerrotaan, että raskauden keskeytykset kuuluvat kätilön toimenkuvaan. Ellei kätilö halua osallistua keskeytysten hoitoon, hän voi siirtyä sairaanhoitajan tehtäviin toisille osastoille. Osastonhoitaja voi ottaa sijaiseksi kätilön, joka ei halua tehdä keskeytyksiä, mutta hän ottaa silloin henkilökohtaisen riskin ja kantaa vastuun mahdollisista hankaluuksista työjärjestelyjen suhteen.

Synnytyssalin osastonhoitaja ilmoitti, ettei tasapuolisuuden nimissä aio tehdä asiassa myönnytyksiä ennen kuin on pakko, jos uusi omantunnonvapauden myöntävä laki astuu voimaan Suomessa. Hän ei halunnut lähteä myönnytysten linjalle siinä pelossa, että liian moni kätilö ilmoittaisi, ettei halua osallistua keskeytysten hoitoon. Synnytysvuodeosaston osastonhoitaja oli pahoillaan tilanteesta, ja olisi jossain vaiheessa valmis ottamaan töihin myös kätilön, joka ei halua tehdä keskeytyksiä. Ylilääkärin mielestä keskeytykset kuuluvat kätilön toimenkuvaan. Klinikkaryhmän johtajan näkemys on, että lääkäriliiton eettisenä ohjeena on mahdollisuus kieltäytyä raskauden keskeytysten hoidosta vakaumuksen vuoksi. Lisäksi hän ajattelee, että työntekijät eivät voi päättää kuka voi olla työssä. Klinikkaryhmän johtajalla ei ole toimivaltaa
asiassa.

Kahden kätilön lähteminen pois kätilön työstä, siksi että he eivät halunneet hoitaa raskauden keskeytyksiä vakaumuksensa vuoksi, herätti paljon ristiriitaisia tunteita ja ahdistusta työyhteisössä. Tasapuolisuutta vaatineiden kätilöiden määrä oli pieni. Suurin osa kätilöistä olisi ollut valmis joustamaan työjärjestelyissä. Kätilöt ovat olleet hämmentyneitä äkillisesti koventuneesta linjasta. Meillä on paljon muitakin jokapäiväisiä työhön liittyviä tilanteita, joissa olemme tottuneet joustamaan toisen työntekijän toiveesta. Moni on surullinen ja ahdistunut lähteneiden kätilöiden puolesta ja kokee tilanteen epäoikeudenmukaisena. Osa pelkää mikä on seuraava asia, jonka vuoksi itse voi tulla ”hyllytetyksi”. Muutamat nuoret vasta tulleet kätilöt eivät haluaisi osallistua keskeytyksiin, mutta eivät uskalla ilmaista toivettaan, jotta saisivat sijaisuuksia jatkossakin.

Kerroin henkilökunnan tuntemuksista synnytyssalin osastonhoitajalle ja muutkin ovat keskustelleet hänen kanssaan. Ehdotin henkilökunnan yhteistä kekustelutilaisuutta, jossa voisi olla puheenjohtajana esim. työterveyshuollon psykologi. Osastonhoitaja lupasi harkita tilaisuuden järjestämistä. Asiaa käsitellään jatkossa myös työsuojelutoimikunnassa. Itseltäni on mennyt valtavasti energiaa tämän prosessin työstämiseen.

Toivomme, että EU:n päätöslauselmaan 1763 liittyvää lakiesitystä käsiteltäisiin ja kiirehdittäisiin hallitusohjelman puitteissa. Työelämän paineet kiristyvät säästöohjelmien myötä. Vakaumuksen merkityksen ymmärtäminen ei ole itsestään selvyys. Vakaumuksen vuoksi työtehtävästä kieltäytyminen tulkitaan helposti töiden valikoimiseksi tai oikutteluksi. Työnantajan mielestä se on työstä kieltäytymistä, josta seuraa sanktio.

 

Takaisin etusivulle.

Siirry kansalaisaloite.fi -sivulle allekirjoittamaan aloite.